Keskikoulu

Vuonna 1946 oli kehotettu asiaa harrastavia kokoontumaan eräänä heinäkuun päivänä pohtimaan kysymystä keskikoulun saamiseksi Kirkonkylään. Asiasta käytiin vilkasta keskustelua, jonka tuloksena oli, että päätettiin perustaa 4-luokkaiseksi tuleva keskikoulu, joka aloittaa toimintansa jo samana syksynä syyskuun alussa. Koululle valittiin kannatusyhdistys, johtokunta ja vanhempainneuvosto sekä opettajakunta. Koulun johtajaksi Valittiin maisteri Lempi Tukiainen, mutta kun hän ei voinut virkaa hoitaa, valittiin johtajaksi kirkkoherra T. Immonen, joka toimi siinä 3 vuotta.

Koulu alkoi toimintansa niin että luokat 2—-3 aloittivat syksyllä 1946 ja kolmen vuoden perästä jo ensimmäiset oppilaat saivat päästötodistuksensa. Kun osoittautui tällainen koulumuoto oppilaille raskaaksi ja koulu oli taloudellisissa vaikeuksissa, koska nopean alkamisen vuoksi valtioapu jäi yhdeltä vuodelta saamatta, niin anottiin kunnallista kokeilukeskikoulua, joka myönnettiinkin. Yksityiskoulu lakkasi kuluvana vuonna. Uusi koulu tulee 5-luokkaiseksi. Sen johtajana toimi vuoteen 1953 opettaja V. A. Tuomi ja syksystä 1953 lähtien fil. maist. Pertti Tanskanen.