Häät

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.
Mutta suurin niistä on rakkaus.

1 Kor 13:13

Vihkiminen

Kirkollinen vihkiminen liittää ihmiset toisiinsa paitsi oikeuden niin myös Jumalan silmien edessä. Häissä pari lupautuu kunnioittamaan ja rakastamaan toisiaan ja sitoutumaan toisiinsa. Monet haluavat juhlia tätä tilaisuutta perheidensä ja ystäviensä kanssa, mutta toiset haluavat pienet häät. On kuitenkin muistettava, että sovittuna ja läsnä pitää olla vähintään kaksi todistajaa.

Kirkollisen vihkimisen edellytyksenä on, että morsian sekä sulhanen ovat rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä tai toinen on rippikoulun käynyt kirkon jäsen ja toinen kuuluu muuhun kristilliseen kirkkokuntaan.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto on mahdollista solmia vain siviilivihkimisenä, mutta parin kanssa voidaan viettää rukoushetki.

Useimmat parit valitsevat kirkon vihkipaikakseen, mutta vihkiminen voidaan toimittaa myös kotona tai jossakin muussa vihittäville tärkeässä paikassa. Vihkiparin halutessa voidaan pitää myös häämessu, jossa jaetaan ehtoollinen koko hääväelle.

Kun suunnittelet häitä, ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Toimistosta voit tiedustella vapaita aikoja sekä varata kirkon, papin ja kanttorin.

Vihkitilaisuuden musiikkivalinnoissa ole yhteydessä seurakunnan kanttoriin. Häämarsseista ja muista musiikkitoiveista tulee sopia hyvissä ajoin. Kanttoria voi myös pyytää esittelemään erilaisia häämarsseja ja juhlaan sopivia lauluja.

Esteiden tutkinta ja kuulutukset

Avioliiton esteiden tutkinta tehdään kaikille avioliittoon aikoville pareille. Siten varmistetaan, ettei kihlakumppaneilla ole Suomen avioliittolaissa mainittuja esteitä avioliiton solmimiselle.

Kirkkohäihin liittyy tapakulttuuria, joka ei ole varsinaisesti osa vihkimisen kulkua. Näitä ovat myös tapa saattaa morsian sulhasen luo ja suudelma aviopuolisoiksi julistamisen jälkeen. Monet muutkin tavoista ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisessa hääperinteessä.

Häätavat kirkossa

Häät

Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan. Sillä varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu ja pari voi mennä naimisiin. Esteiden tutkintaa pyydetään viimeistään viikkoa ennen häitä.

Avioliiton esteiden tutkinta ja esteettömyystodistus

Vihki- eli toimituskeskustelussa keskustellaan papin kanssa avioliiton merkityksestä, vihkimisen kulusta ja vihkikaavan yksityiskohdista. Keskustelun yhteydessä täytetään alustavasti vihkimisilmoituslomake ja sovitaan mahdollisista kuulutuksista.

Vihki- eli toimituskeskustelu

Kirkkohäissä pyydetään siunausta avioliitolle. Pari lupautuu naimisiin mennessään rakastamaan toisiaan myös vaikeina aikoina. Vihkimisessä tulee olla läsnä vähintään kaksi todistajaa. Pappi huolehtii vihkimisen kulusta.

Vihkimisen kulku

Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Siviilivihkimisen jälkeen liitto voidaan siunata kirkossa.

Ketkä voivat mennä kirkossa naimisiin

Maistraatissa solmitulle avioliitolle voidaan pyytää siunausta evankelis-luterilaisen perinteen mukaisesti. Tilaisuus muistuttaa kirkollista vihkimistä. Merkittävin ero on kysymysten sanamuodossa, koska siunausta pyydetään jo solmitulle avioliitolle. Avioliiton siunaaminen