Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jumalanpalvelus ja uskonelämä Jo kirkon alkuajoista asti ovat ihmiset kokoontuneet viettämään yhdessä jumalanpalvelusta. Tänäkin päivänä jumalanpalvelus yhdistää kristittyjä ympäri maailmaa toisiinsa. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa jumalanpalvelusten teemat seuraavat kirkkovuoden tapahtumia, jotka vaikuttavat virsien ja tekstien valintaan sekä kirkolliseen väriin.
Sunnuntaisin sekä muina kirkollisina pyhä päivinä Polvijärven kirkon kellot kutsuvat seurakuntalaisia jumalanpalvelukseen rukoilemaan, laulamaan sekä kuulemaan Raamatun sanaa. Pääosin vietämme messua, eli ehtoollisjumalanpalvelusta klo 10, mutta toisinaan on eri kellonaika ja sanajumalanpalvelus.
Messuissa vietämme ehtoollista ja sanajumalanpalveluksissa pääpaino on Raamatun sanalla sekä rukouksella.
Polvijärven seurakuntakeskuksen lisäksi jumalanpalveluksia järjestetään jouluna sekä kesäaikaan Polvijärven kirkossa. Tavoitteemme on, että jumalanpalveluselämä on seurakuntalaisten kanssa yhdessä valmisteltua ja siksi toivotamme kaikki yksityishenkilöt ja yhteistyökumppanimme valmistelemaan niitä yhdessä! Mukaan voit ilmoittautua työntekijän kautta!
Jumalanpalveluksia ei voida vielä suoratoistaa kirkosta, kunnes saamme sopivan laitteiston (mahdollisesti v. 22), seurakuntatalon jumalanpalvelukset talvella suoratoistetaan.
Seurakunta tekee lyhyitä hartaushetkiä Facebook-tililleen (kts. etusivulta) kotona tai laitoksissa katsottaviksi ja oman hengellisyyden tukemiseksi.
Olen seurakunnan kirkkoherra ja pappi. Johdan seurakunnan toimintaa, sekä hallintoa yhdessä luottamushenkilöiden kanssa.
Toimin seurakunnan kirkkoneuvostossa puheenjohtajana. Toimin myös Outokummun kirkkoherrana ja työaikani on Polvijärvellä 40%.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä